epub Harjukaupungin salakäytävät

Book description

Kustantaja Olli Suomisen elämän kulissit ovat kohdallaan: on perhe, omakotitalo harjun kupeessa, luottamustoimia ja kustantamo, joka menestyy vähintäänkin kohtuullisesti. Sitten kuvaan ilmestyy lapsuudenihastus ja menestyskirjailija Kerttu Kara, joka kaikkien yllätykseksi haluaa julkaista seuraavan kirjan kotikaupungistaan ja erityisesti sen salakäytävistä. Lapsuusmuistot, unet ja elokuvat vieraannuttavat Suomisen keski-ikäisen miehen arjesta, kunnes tapahtuu jotain, minkä myötä elämä muuttuu pelottavan kiinnostavaksi. Pakon edessä hän joutuu luopumaan kaikista periaatteistaan. Kun harjukaupungin salakäytäviin uskaltautuu, ei ikinä tiedä, minne päätyy.

Pasi Ilmari Jääskeläisen toisesta romaanista on painettu kaksi eri versiota, joissa on erilaiset loput. Harjukaupungin salakäytävät -romaanin versiot eroavat toisistaan parisenkymmentä sivua ennen viimeistä sivua. Toisen lopun lukija löytää kirjansa lopussa olevasta www-osoitteesta.

Pasi Ilmari Jääskeläinen (s. 1966) on jyväskyläläinen kirjailija ja äidinkielen opettaja. Hänen ensimmäinen romaaninsa Lumikko ja yhdeksän muuta ja novelli-kokoelmansa Taivaalta pudonnut eläintarha ovat olleet arvostelumenestyksiä. Jääskeläisen novelleja on käännetty englanniksi, saksaksi ja viroksi.

Download «Harjukaupungin salakäytävät» epub

16.11.2017

Tag cloud: harjukaupungin, salakäytävät, cheap download, epub, 1 usd, epub, pasi ilmari jääskeläinen

Harjukaupungin salakäytävät epub ebook download
Download epub

Book info

Title
ISBN
Author
PublisherAtena Kustannus Oy
GanreEuropean Literature
Pages count375
File size5 Mb
eBook formatHardcover, (torrent)En
Book rating4.08 (170 votes)
 rate rate rate rate rate

Related books

If you like Harjukaupungin salakäytävät, read this: